Saunaexpressen 23.-26.2.2012

Blogi
Kuluneena viikonloppuna järjestettiin Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton legendaarinen tapahtuma Saunaexpressen – tällä kertaa Oulussa. Saunaexpressen kokoaa yhteen osallistujia eri pohjoismaista saunomisen ja muun yhteisen tekemisen merkeissä. Topnilaisia paikalle oli innostunut lähtemään kolme kappaletta.Tapahtuma alkoi torstai-iltana majoittumisella Nallikarin leirintäalueen lomamökkeihin sekä illanvietolla leirintäalueen saunalla. Itse saavuin Ouluun vasta seuraavana päivänä, joten ensimmäisen illan ohjelma jäi väliin.Perjantai alkoi urheilullisissa merkeissä, sillä aamupäivän ohjelmaan kuului curlingin peluuta ja verkkaritanssit. Curling oli suurimmalle osalle porukkaa, itseni mukaan lukien, täysin uusi tuttavuus. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut ja kannustavat ”Harjaa, harrrjaa!!” huudot kaikuivat jäähallilla. Verkkaritansseissa päästiin kokeilemaan mm. humppaa, tangoa ja lattaritansseja sekä treenaamaan lihaskuntoa.  Aamupäivän urheiluteema näkyi myös seuraavana päivänä, kun moni valitteli kipeytyneitä lihaksiaan.Illalla suuntasimme bussilla Ylikiiminkiin mökille. Aluksi pelailtiin lumijalkapalloa ja mölkkyä ja loppuillaksi päästiin rentoutumaan saunomisen merkeissä. Mökiltä löytyi tavallisen saunan lisäksi myös…
Read More

Kevään toimintaseminaari

Blogi
Topnin vuosi 2012 käynnistyi uuden hallituksen toimintaseminaarilla 15.1. Perinteiseen tapaan toimintaseminaarissa ideoitiin tulevaa vuotta ja suunniteltiin järjestettäviä tapahtumia. Tuleva vuosi pitää sisällään  paljon monipuolista, kiinnostavaa ohjelmaa. Keväällä ohjelmassa on mm. Fäärsaari-teemailta, kotimaan excu Tampereelle, uuden urheilulajin kokeilua sekä ystävänpäivän rusettiluistelua. Vuoden 2012 kohokohtana järjestetään syksyinen matka Tanskaan. Matkan järjestämistä varten on tällä hetkellä hakusessa Tanska-työryhmä, joka vastaa matkan suunnittelusta sekä käytännön järjestelyistä.Olemme myös mukana toteuttamassa Pohjola-Nordenin nuorisoliiton Kampanjaa ”Pohjoismaista Identiteettiä Etsimässä”, jonka ansiosta pohjoismaalaisuus tulee näkymään toiminnassamme entistä enemmän. Suunnitelmissamme on kuvata kevään aikana pohjoismaista Turkua esittelevä video. Myöskin tätä projektia varten kootaan oma työryhmänsä. Kannattaa siis seurata sähköpostia, mikäli olet kiinnostunut osallistumaan kampanjan toteutukseen.Toimintaseminaarin päätteeksi järjestimme kaikille jäsenillemme avoimen saunaillan. Valitettavasti muutaman hallituslaisen lisäksi saunomiseen ei osallistunut muita jäseniämme (liekö pakkaskeli houkutellut ihmiset pysymään sisällä lämpimässä?). Saimme kuitenkin hyvät…
Read More

Syyskokous 9.11

Blogi
Topn:in syyskokous järjestettiin tänä vuonna Turku salilla. Aloittelimme hallituksen kokouksella, joka kesti sutjakkaasti tunnin. Suunnittelimme mm. tulevia pikkujouluja (2.12!), teatterissa käyntiä sekä muiden paikallisosastojen vierailua täällä Turussa (25.-27.11).Varsinainen syyskokous piti sisällään ensi vuoden hallituksen valitsemisen sekä vuoden 2012 toimintasuunnitelman ja talousarvion katsastamisen. Ensi vuoden toimintasuunnitelma pitää sisällään paljon erilaista ja mielenkiintoista ohjelmaa. Kokouksien lomassa vietämme esim. teemailtoja, kokeilemme jälleen uutta urheilulajia (tämän vuotinen tankotanssituntimme lämmittää edelleen mieliä), vierailemme teatterissa, olemme yhteistyössä muiden paikallisosastojen kanssa, järjestämme syksyllä matkan erääseen pohjoismaiseen kaupunkiin...Kokouksen jälkeen siirryimme nauttimaan illallisen intialaiseen Delhi Darbariin.Saimme kokoukseen paljon väkeä paikalle ja ruokakin maitti. Joten allekirjoittanut ainakin suosittelee kokeilemaan niin Delhin ruokia kuin Topn:n kokouksiakin! :-)
Read More

Islanti-teemailta

Blogi
Islannin matkan jälkeen emme millään malttaneet luopua Islanti-teemasta, vaan teemalla jatkettiin vielä Turussakin. Huippu hienon matkan kunniaksi TOPN järjesti teemaillan, jossa maisteltiin islantilaisia herkkuja, katseltiin valokuvia, kuunneltiin musiikkia ja muisteltiin matkan kohokohtia sekä mitä opimme Islannissa. Tiesitkö esimerkiksi, että kuumat lähteet ovat viilentämättöminä yli 200 asteisia, että Reykjavikistä voi saada omistusasunnon kymmenellätuhannella eurolla tai että Islannissa oli maailman ensimmäinen naispresidentti? Islannista tuliaisina tuotu kuivattu kala maistui Topnilaisille Oivariinilla voideltuna, hieman epäilyttävästä hajustaan huolimatta. Allekirjoittanut toi tosiaan kalan Suomeen tiivisti kahteen muovikassiin käärittynä, ettei haju tarttuisi vaatteisiin summuihin matkatavaroihin :DTapahtuma houkutteli paikalle yhteensä 12 osallistujaa fiilistelemään Islanti-teemalla. Ilta oli onnistunut ja herätti vilkasta keskustelua.
Read More

Lenkki & leffailta 13.10

Blogi
Kolme reipasta lenkkeilijää ja kaksi islantilaisesta elokuvasta kiinnostunutta TOPNilaista kokoontuivat Turun yliopiston tiloihin katsomaan elokuvaa Nói Albínói. Tapahtuma aloitettiin nimensä mukaisesti reippaalla kävelylenkillä kirpeässä syyssäässä. Lenkille lähtivät tosin vain ne kolme reipasta kun taas kaksi vähemmän reipasta jäivät katsomaan huonoja stand up -pätkiä YouTubesta. Onneksi tälläkään kertaa tarjottavissa ei oltu pihistelty, joten kuivin suin ei tarvinnut lenkkeilijöitä odotella! Tarjolla oli tietenkin erimakuisia Skyr-rahkoja, namusia ja islantilaisia keksejä.Elokuvan jälkeen huulille nousi järkytyksen nostattama kysymys: "Siis oliko tämä HYVÄ islantilainen elokuva??"Onneksi paikalla oli asiantuntija, joka osasi kertoa, että islantilaiset elokuvat eivät yleensä ole kovinkaan kevyttä katseltavaa, eikä onnellista loppua kannata odottaa. Ei tässäkään tapauksessa kannattanut. Elokuva oli tosin kaikkien mielestä näkemisen arvoinen, eli toisin sanoen jollain tapaa hyvä, ainakin se herätti ajatuksia.Elokuva kertoi pojasta, joka ei sopeutunut yhteiskunnan vaatimuksiin, vaan kapinoi esimerkiksi…
Read More