Islannin matkan jälkeen emme millään malttaneet luopua Islanti-teemasta, vaan teemalla jatkettiin vielä Turussakin. Huippu hienon matkan kunniaksi TOPN järjesti teemaillan, jossa maisteltiin islantilaisia herkkuja, katseltiin valokuvia, kuunneltiin musiikkia ja muisteltiin matkan kohokohtia sekä mitä opimme Islannissa. Tiesitkö esimerkiksi, että kuumat lähteet ovat viilentämättöminä yli 200 asteisia, että Reykjavikistä voi saada omistusasunnon kymmenellätuhannella eurolla tai että Islannissa oli maailman ensimmäinen naispresidentti? Islannista tuliaisina tuotu kuivattu kala maistui Topnilaisille Oivariinilla voideltuna, hieman epäilyttävästä hajustaan huolimatta. Allekirjoittanut toi tosiaan kalan Suomeen tiivisti kahteen muovikassiin käärittynä, ettei haju tarttuisi vaatteisiin summuihin matkatavaroihin 😀

Tapahtuma houkutteli paikalle yhteensä 12 osallistujaa fiilistelemään Islanti-teemalla. Ilta oli onnistunut ja herätti vilkasta keskustelua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *