Nordjobb – kesätyö ja paljon muuta

Blogi
Talven selän vasta taituttua opiskelijat suuntaavat katseensa jo kesään: jokavuotinen työnhakurumba on pyörähtänyt jälleen käyntiin! Tässä postauksessa kerron kesätyöstä, joka tarjoaa unohtumattomia kokemuksia Pohjoismaissa. Kyseessä on Nordjobb eli työnvälitysohjelma, jonka kautta 18-28-vuotiaat nuoret voivat päästä kesätöihin toiseen Pohjoismaahan. Nordjobb välittää työpaikan lisäksi asunnon sekä järjestää vapaa-ajan ohjelmaa nordjobbareille. [caption id="attachment_92" align="alignnone" width="225"] Näin hauskaa Nordjobissa on! Juhannuksen vietossa Skansenilla työkavereideni Reetan ja Ainon kanssa. © Ilona Sekiguchi[/caption] Vietin viime kesän Nordjobissa Tukholmassa ja sain työkokemuksen lisäksi kielikylvyn sekä monta uutta ystävää. Työskentelin yhdeksän viikkoa vanhusten kotihoidon yrityksessä. Työ oli opettavaista, mutta vähintään yhtä antoisaa oli vapaa-aika, jolloin kiersin Tukholman nähtävyyksiä muiden nordjobbarien kanssa sekä tutustuin kaupunkiin tavalliselle turistille tuntemattomaksi jääviä sivukujia ja lenkkipolkuja myöten. Nordjobin projektikoordinaattorit Tukholmassa onnistuivat täydellisesti vaihtelevan ja monipuolisen vapaa-ajanohjelman järjestämisessä: oli urheilutapahtumia, museovierailuja, retki viikinkikylään ja paljon muuta.…
Read More

Vuoden 2016 hallitus esittäytyy

Blogi
Viime syksynä Turun opiskelijoiden Pohjola-Nordenille valittiin uusi ja innokas hallitus tälle vuodelle. Aikomuksenamme on herättää blogi taas henkiin ja mikäs sen parempi aloitus kuin hallituksen esittely! :)Piia Aidantausta, puheenjohtaja"Olen Piia, 26-vuotias pohjoismaisten kielten opiskelija ja toisen kauden hallitusaktiivi TOPNissa. Viime vuonna toimin tapahtumavastaavana, jolloin innostuin niin paljon toiminnasta, että päätin alkaa puheenjohtajaksi tälle kaudelle. Lähdin TOPNin toimintaan mukaan, koska TOPN tarjoaa hienon mahdollisuuden päästä tutustumaan uusiin ihmisiin sekä tuomaan näkyvyyttä Pohjoismaille Turussa."Mari Saloniemi, varapuheenjohtaja"Moikka!Nimi on Mari Saloniemi ja toimin tänä vuonna TOPNin varapuheenjohtajana.Oon ollut jo useampia vuosia mukana erilaisissa järjestöhommissa ja TOPNissa nyt kolmatta vuotta. Pari aiempaa vuotta toimin sihteerin pestissä. Lähdin alunperin TOPNiin mukaan kaverin suosituksesta, ja koska toiminta on esimerkiksi ainejärjestötoimintaan verraten aika erilaista. TOPNissa on tekemisen meininkiä - tapahtumia järjestetään kuukausittain ja jäsenistölle onkin tarjolla monipuolista tekemistä ympäri vuoden.Opiskelen Åbo…
Read More

Norge Kristiansand 18.-21.9.2014

Blogi
TOPN vieraili syyskuussa Etelä-Norjan pääkaupungissa, Kristiansandissa. Reissu oli huikea ja onnistunut! Helsinki-Vantaa - Oslo© Mari SaloniemiMatkamme oli nelipäiväinen, joista kahtena päivänä ohjelmassa oli juna- ja lentomatkailua. Aikaisin torstaiaamuna 18.9. nousimme koneeseen ja pian olimmekin aikataulun mukaisesti Oslon kentällä. Kentältä alkoi junamatka kohti etelää. Iltapäivällä saavuimme perille Kristiansandiin ja meidät otti vastaan mitä ihanin aurinkoinen sää. Illalla syötiin pizzabuffetissa ja tutustuttiin kaikessa rauhassa kaupunkiin. Oslon juna-asemalla odottelemassa junaa Kristiansandiin.Kuvassa: Anna, Jukka-Pekka, Ruska, Mari, Karoliina, Joonas ja Johanna© Siiri SimolaPerjantai-aamu lähti reippaasti käyntiin hotellin aamiaisella. Hyppäsimme keskustasta bussiin kohti eläintarhaa, Dyreparkenia, jossa vierailu oli todella hieno kokemus. (http://www.dyreparken.no/)Dyreparken on huikean suuri eläintarha, jossa on eläimiä eri puolilta maailmaa: Afrikasta, Aasiasta ja tietenkin Pohjoismaista! Hienoja elämyksiä olivat muun muassa leijona-show, kotieläinten silittely ja upea kohtaaminen yleensä niin arkojen Pohjolan eläinten kanssa. Leijonille (ja…
Read More

Uusi vuosi ja uudet Pohjoismaiset kujeet

Blogi
Aika potkaista vuosi 2014 käyntiin TOPNinkin osalta. Aloitamme huomenna kuuden maissa Proffan kellarissa peli-illalla. Luvassa on siis rentoa hengailua, lautapelejä ja hauska, Pohjoismainen tietovisa!Tilaisuus on avoin kaikille jäsenillemme, vaikka onkin suunnattu erityisesti uusille. Ottakaa siis kaikki Pohjoismaista kiinnostuneet kaverit mukaan :)Tänään aloimme suunnittelemaan myös Norjan matkaa, joka sijoittuu syksylle, 18.-21.9.2014! Varatkaa siis tuo aika kalenteriin, näyttäisi nimittäin siltä, että vierailemme eksoottisen ihanassa Kristiansandissa. Matkasta tulee lisää infoa myöhemmin.Hyvää alkanutta vuotta!//Siiri, hall. pj
Read More

Babbelklubben: ABBA och brädspel!

Blogi
Årets näst sista Babbelklubb, fredag den 22 november, tog sig till Åbo koncerthus där Åbo filharmoniska orkester spelade vår favoritband ABBAs klassiker. De tio babbelklubisterna fick höra bl.a. Mamma Mia, Winner Takes It All och Our Last Summer. När orkestern spelade Gimme Gimme Gimme! utmanade solisterna publiken, som mest bestod av lågskolelever eftersom det var en dagshow, att dansa med – och det gjorde de faktiskt! Hela salen svängde med i rytmen och stämningen steg upp till taket.När det var dags för Waterloo fick vi njuta av den autentiska koreografin som ABBA hade i Eurovision Song Contest i Brighton år 1974! Solisterna hade till och med perukerna på sig så att de såg precis ut som Agnethe och Frida. Solisterna talade både svenska och finska men sjöng på engelska.Koncerten avslutades…
Read More