Pohjola-Nordenin elinkeinoelämän seminaari – Pohjoismaat Euroopassa

Blogi
PN järjesti 18.11.2013 seminaarin teemalla Pohjoismaat Euroopassa. Seminaarissa oli vahva turkulaisten opiskelijoiden edustus, sillä TOPNin edustajien lisäksi seminaariin pääsi osallistumaan iso joukko Turun kauppakorkeakoulun ja oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoita.Presidentti otettiin vastaan seisten.Seminaarissa tervehdyksensä esitti tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka puhui pohjoismaisista arvoista. Mainitsipa hän myös pohjoismaiden välisistä lämpimän sisaruksellisista suhteista, jotka ilmenevät erityisesti Suomi-Ruotsi maaottelun sekä Euroviisujen aikaan. Seminaarissa puhuivat lisäksi muun muassa komissaari Olli Rehn, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sekä Ruotsin entinen valtiovarainministeri Pär Nuder. Seminaari oli kaksikielinen, joten monipuolisen ja ajankohtaisen asiasisältönsä lisäksi päivä tarjosi loistavan ruotsin kielikylvyn.Illan kruunasi buffetillallinen ja messulahjaksi saadut tyylikkäät PNN:n kangaskassit (sisältönään mm. suklaata, kukkia ja maalaislimppu) kainalossa oli mukava suunnata ”messubussin” kyydissä takaisin Turkuun.
Read More

Gotlanti-fiilistelyä

Blogi
Tiistaina 29.10. muisteltiin syksyistä matkaa Gotlantiin. Katselimme kuvia matkalta ja söimme Tuijan tekemää herkullista sahramipannaria sinivatukkahillon kera. Nam!! Kokoonnuimme vaihtelun vuoksi Turun Ammattikorkeakoulun tiloissa Lemminkäisenkadulla.Sinivatukka, Salmbär på svenskaTässä vielä muutama kuva matkalta muistin virkistykseksi!Högklint, Gotlannin rannikkoaKatu Visbyn muurien sisälläRavintola Visbyn keskustassaVisbyn kaduilla kasvoi ruusuja joka paikassa <3VartiotorniNäitä portaita alas vaan ja kalliokiipeilyä testaamaan! Ei pelottanut paljonkaan.Upea ranta ja lämmintä vettäKiitos Sofia Berglundille kuvista!
Read More

Babbelklubben 8.10

Blogi
Viime viikolla Proffan kellarilla bablailtiin på svenska, kun Babbelklubben kokoontui ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Illan ohjelmassa oli leikkimielistä kisailua kevään Babbelklubbenistakin tutun ”Idiot kunskap” visailupelin ja uuden tuttavuuden ”Det borde man ju veta!” pelin parissa. Ruotsin kielen verryttely pitkän kesätauon jälkeen tulikin tarpeeseen!Babbelklubben kokoontuu seuraavan kerran 3.12.2013, mutta sitä ennen vielä luvassa paljon muuta pohjoismaista toimintaa mm. Gotlanti-teemaillan ja Ouluun suuntautuvan paikallisosastovierailun merkeissä.
Read More

Upea Gotlanti

Blogi
Turun opiskelijoiden Pohjola-Nordenin vuoden 2013 syksyinen matka suuntautui tänä vuonna Gotlantiin ja Visbyn kaupunkiin. Lähdimme matkalle torstaina 12.9. ja palasimme seuraavana maanantaina. Lähdimme torstaina iltalaivalla ja palasimme aikaisin maanantaiaamuna, joten seuraava teksti käsittelee tapahtumia perjantaista sunnuntaihin.Camilla: pe 13.9Reissu alkoi Turun satamasta torstai-iltana josta matkasimme Tukholmaan. Ensimmäinen varsinainen matkapäivä alkoi kohtalokkaasti perjantai 13:sta. Sinivalkoinen laivamme oli Tukholman Värtahamnenissa kuudelta aamulla perillä, ja uninen porukkamme suuntasi kohti Cityterminalenia, päälinja-autoasemaa. Söimme aamupalamme kahvilassa asemalla, ja seuramme liittyi vielä yksi pirteä matkailija Uppsalasta. Matkamme jatkui bussilla kohti Värtahamnenia josta laivamatka Gotlannin Visbyhyn kesti noin kolme tuntia.Pitkän matkan jälkeen seurueemme palkittiin perillä. Visbyhyn saapuessamme ilma oli mitä kaunein, aurinko paistoi ja lämpöä oli noin 20 astetta. Saavuimme satumaiseen kaupunkiin keskiaikaisten muurien suojaan. Kotiuduttuamme hostelliimme vierailimme Gotlands Museumissa. Museo oli hyvä infopakkaus, joka käsitteli Gotlannin historiaa,…
Read More

Pohjoismainen yhteistyö käytännössä -seminaari 27.5

Blogi
Toukokuun loppupuolella Helsingissä järjestettiin Pohjola-Nordenin seminaari Pohjoismainen yhteistyö käytännössä. TOPN sai seminaariin erityiskutsun ilmaispaikkoineen. Reilu kymmenhenkinen porukka lähtikin Turusta kuuntelemaan seminaaria meille järjestetyllä minibussilla.Fredrik Skavlan ja Bettina S.Yksi seminaarin puhujista oli norjalainen talk show juontaja Fredrik Skavlan, jonka juontama keskusteluohjelmaa ”Skavlan” on noussut pohjoismaiden katsotuimmaksi. Skavlania voi katsella Suomessakin perjantai-iltaisin. Ohjelman yhteispohjoismaisesta luonteesta kertoo se, että Skavlanin haastattelemista vieraista on Suomen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb. Skavlan paljasti olevansa ensimmäistä kertaa käymässä Suomessa - onneksi tämä saatiin seminaarin ansioista kuitenkin korjattua!Seminaarissa puhui myös muun muassa riemuruotsia facebookissa https://www.facebook.com/Senjaopettaa opettava Senja Larsen, jonka tavoitteena on tehdä ruotsin kielen oppimisesta hauskaa ja kiinnostavaa. Sivusto syntyi ratkaisuna ongelmaan, kun Senja halusi itse aikoinaan oppia puhumaan ruotsia, ja mielekkään, käytännöllinen tavan löytyminen osoittautui lähes ylitsepääsemättömän hankalaksi.Fredrik Skavlan ja Senja LarsenSeminaarin päätteeksi saimme nauttia Norjan suurlähetystön…
Read More