Ihmeellinen Islanti

Ihmeellinen Islanti

Blogi
Marraskuu ja masentava ovat jo alkusointunsa puolesta samankaltaisia, kun niitä yhdistää kaksi samaa alkukirjaintakin. Niistä saisikin jo näillä perustein oikein hyvän suomalaismentaliteetille tyypillisen runon. Marraskuu mielletäänkin usein yhdeksi masentavimmista kuukausista. Eikä se helpota joulukuussakaan, vaikka joulu alkaakin koputella jo ovella. Mukaan tulee joulustressi ja lähestyvät deadlinet ja tentit. Alkaa olla pimeää ja illat hämärtyvät jo ennen kuin pääset luennoilta tai oppitunneilta kotiin asti. Juurihan aamulla oli pimeää, kun rynnistin kouluun rähmäisin silmin! Ja entä sitten lumi? Tuleeko valkea vai musta joulu? Nytkin jo maahan sadellut ihana lumipeite saattaa hetkessä vaihtua sateen mukana hyytävään harmauteen. Tämä aika vuodesta onkin yksi vaikeimmista, kun päivät ovat niin lyhyitä ja valon määrä on niin vähäinen. Seilaillessani kaamosmasennuksissani sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa törmäsinkin erääseen osuvaan Funlandin meemin: Valon vähyys tänä vuodenaikana on valitettava tosiasia, josta…
Read More
TOPN Kööpenhaminassa

TOPN Kööpenhaminassa

Blogi
Davs! Tämän vuoden jäsenmatkamme kohdistui Tanskan pääkaupunkiin Kööpenhaminaan. Syyskuun ensimmäisen päivän aamuna (tai ennemminkin aamuyönä) matkaan lähti yhteistä reissua innolla odottava yhdeksän hengen joukko Pohjoismaista kiinnostuneita nuoria aikuisia. Koskapa kuvat vanhan sanonnan mukaan kertovat niin paljon enemmän kuin pelkkä teksti, aion tähän blogikirjoitukseen laittaa ison läjän kuvia ja kertoa niiden avulla matkamme kulusta ja huippuhetkistä. Toivottavasti nautitte muistelosta! Ensimmäinen päivä Saavuimme varhain aamulla Kööpenhaminan lentokentälle ja suuntasimme sieltä heti kohti päivämme ensimmäistä turistikohdetta, Den Blå Planetia. Akvaario aukesi vasta kymmeneltä, joten hetken harhailun jälkeen löysimme purjevenesataman vierestä pienen kahvilan, josta sai erilaisia smørrebrødejä, eli tanskalaiseen tapaan tehtyjä voileipiä. [caption id="attachment_191" align="alignnone" width="200"] Yksi monista smørrebrød-vaihtoehdoista.[/caption] [caption id="attachment_192" align="alignnone" width="200"] Kartan tutkimista.[/caption] Henkilökohtainen lempparini ja reissun kohokohta oli päästä Pohjoismaisten suurimpaan akvaarioon, sillä olenhan itsekin akvaristi. Värien kirjo oli upea ja pääsimme seuraamaan jopa…
Read More

Helsingissä kahvittelemassa / Café Norden 2016

Blogi
Cafe Norden järjestettiin syys-lokakuun vaihteessa Helsingissä. Tapahtuma järjestetään vuosittain jossakin Pohjoismaassa, tällä kertaa Suomessa. Tämän vuoden teemaksi oli valittu kahvi, mikä kiinnosti itseäni kovasti.  Viikonloppuun kuului runsas ja monipuolinen ohjelma, pohjoismaisia kohtaamisia ja tietysti kahvia. Paikalla oli suomalaisten lisäksi ihmisiä ruotsalaisia, tanskalaisia, norjalaisia, islantilaisia sekä färsaarelaisia. Perjantaina suuntasimme Arbikseen, jossa pääsimme osallistumaan erilaisiin työpajoihin. Itse nautin erityisesti leipomisen riemuista, vaikka miniroskisten tekeminen ja laulaminenkin oli hauskaa. Lopuksi ohjelmassa oli tietenkin pakollinen fikastund. Lauantain huippujuttu oli coffee tasting Johan&Nyströmillä. Pääsimme maistelemaan ja vertaamaan neljää erilaista kahvia ja kuulemaan tarkemmin mm. kahvin valmistuksesta. Viikonlopun aikana kuultiin myös luentoja esimerkiksi kahvin historiasta ja etiikasta, pohdittiin pohjoismaisia kahviperinteitä, tutustuttiin Helsingin kaupunginmuseoon ja tehtiin kiinnostava kaupunkikierros. Opas oli asiantunteva ja hauska, ja Helsingistä tuli nähtyä aivan uusia puolia. Parasta Cafe Nordenissa oli ehdottomasti tunnelma ja uudet kohtaamiset. On…
Read More