Keskiviikko 14.9.
Matka alkoi oikeastaan jo tiistai-iltana laivamatkalla Turusta Tukholmaan. Päädyimme tällaiseen reittivalintaan, koska Stokiksesta oli paljon halvempi lentää Reykjavikiin kuin Helsingistä. Lensimme Icelandairilla.
Ensinäkymät Islantiin lentokoneen ikkunasta olivat yhtäältä eksoottiset, toisaalta tyypilliset ja odotetut: Vatnajökull-jäätikkö paljastui pilvien takaa. On tyypillistä, että jäätikön yläpuolella ilma on kirkasta, vaikka muuten olisi pilvinen sää. Se johtuu valtaisan jäämassan aikaansaamista ilmavirtauksista, kuten eräs islantilainen meitä myöhemmin asiasta valisti.
Laskeuduttuamme ja Keflavikin kotoisan tuntuiselta lentoasemalta ulospäästyämme saimme ensituntuman paikalliseen maisemaan. Muuten, Keflavik on valittu vuoden parhaaksi lentokentäksi Euroopassa. Mutta siitä maisemasta: avaraa ja aukeaa. Karua. Ei puita. Tosi vaikeakulkuisen näköistä laavakivikkoa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Illan ohjelmassa oli pulikointia Blue Lagoon –ulkoilmauimalassa. Paikka saa vetensä tuliperäisen maan syvyyksistä. Alkujaan vesi on kovassa paineessa 240-asteista. Sitä käytetään sähköntuotantoon ja käyttöveden lämmittämiseen, jonka jälkeen sen lämpötila säädellään uintiin ja killutteluun mukavaan vajaaseen 40 asteeseen. Ei hullumpaa, vai mitä? Ja allas on suuri, kuten kuvasta näkyy. Saunat, suihkut ja vesiputous kuuluvat tietysti asiaan. Samoin veden sisältämät, iholle terveelliset ainekset. Näitä aineita kertyy sedimenttiin, joka näkyy valkeana kerroksena kaikkialla veden reunoilla ja rannoilla. Tätä valkeaa tahnaa suositeltiin myös levitettäväksi iholle, ja niinpä moni uiskentelikin naama valkoisena vaaleansinisessä vedessä, mukaan luettuna TOPNilaiset.
Blue Lagoon on matkan varrella Keflavikista Reykjavikiin. Matkat kuljimme bussilla. Illan päätteeksi saavuimme majapaikkaamme Reykjavik Backpackers –hostelliin aivan kaupungin keskustaan. Koko porukka majoittui sulassa sovussa samaan kahdeksan hengen huoneeseen.
TOPNilaisia Blue Laguunilla.

Maisemaa reitin varrelta.
Uimassa kuumassa lähteessä.
Kuuman lähteen kasvonaamio kaunistaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *