FNUF Norden on kaikkien pohjoismaiden Norden yhdistysten nuorisoliittojen yhteistyöelin, joka toimii keskustelufoorumina jäsenjärjestöilleen. FNUF Nordenia johtaa työvaliokunta, joka koostuu kolmesta jäsenestä. Työvaliokunnan toiminnan lisäksi FNUF Norden kutsuu jäsenjärjestöjensä edustajat kaksi kertaa vuodessa koolle kevätkokoukseen maaliskuun lopulla ja syyskokoukseen syyskuussa.
Tämän vuoden syyskokous järjestettiin kulttuuripääkaupunkiteemalla Suomen Turussa, ja TOPN oli mukana järjestämässä koko viikonlopun kestänyttä kokousta.
Kokousviikonloppu aloitettiin perjantai-iltana yhteisellä illallisella ravintola Blankossa. Illallisen jälkeen TOPNilaisille tarjottiin tilaisuus tutustua FNUF Nordenin edustajiin Kårenin saunalla. Saunalla odottikin kostea yllätys, sillä saunan yhteydessä ei ollut illanviettoon sopivia tiloja, paitsi tietenkin pukuhuone. Kosteat oltavat eivät kuitenkaan pohjoismaisia vieraitamme haitanneet, vaan hyväntuuliset vieraat jatkoivat Turun yöhön.
Lauantain kokouksessa valittiin uusi työvaliokunta, keskusteltiin vuoden tapahtumista ja käytiin läpi ensi vuoden tapahtumakalenteri.


Työvaliokuntaan valittiin työvaliokunnan puheenjohtajaksi Rasmus Madsen Tanskasta, Emma Mustala Suomesta ja Fredric Jådd Nygård Norjasta.
Loppuvuosi onkin tapahtumarikasta aikaa. Ihmisoikeusseminaari Mänskliga rättigheter i Östersjöregionen järjestetään UNR:n istunnon yhteydessä 28.10.2011. UNR etsii avustajia seminaariin eri pohjoismaista FNUF:n kautta. FNUF toimii myös tapahtuman osarahoittajana.
PNN ja UNR järjestävät 11.10.2011 Avoin Pohjola –seminaarin. Seminaari sai ideansa Norjan tapahtumien jälkeen, ja teemana on suvaitsevaisuus ja avoin pohjoismainen yhteiskunta. Lisätietoja, ilmoittautumisohjeet ja muut yhteistyökumppanit löytyvät osoitteesta http://www.oppnanorden.fi/

 FNUF Sverige järjestää kick off -tilaisuuden syksyllä kaikille FNUF Nordenin jäsenjärjestöille. Tilaisuudessa on tarkoituksena pohtia samoja ongelmia, kuin joiden kanssa TOPNkin painiskelee, eli miten saada uudet jäsenet sitoutettua toimintaan. Kutsua odotellessa!
Loppuvuoden kohokohtana järjestetään tietysti Humorhelg Islannissa (11-13.11.2011). Islannista raportoitiin, että järjestelyt ovat hyvällä mallilla ja ilmoittauneita on tullut runsaasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *