Viime syksynä Turun opiskelijoiden Pohjola-Nordenille valittiin uusi ja innokas hallitus tälle vuodelle. Aikomuksenamme on herättää blogi taas henkiin ja mikäs sen parempi aloitus kuin hallituksen esittely! 🙂

Piia Aidantausta, puheenjohtaja

”Olen Piia, 26-vuotias pohjoismaisten kielten opiskelija ja toisen kauden hallitusaktiivi TOPNissa. Viime vuonna toimin tapahtumavastaavana, jolloin innostuin niin paljon toiminnasta, että päätin alkaa puheenjohtajaksi tälle kaudelle. Lähdin TOPNin toimintaan mukaan, koska TOPN tarjoaa hienon mahdollisuuden päästä tutustumaan uusiin ihmisiin sekä tuomaan näkyvyyttä Pohjoismaille Turussa.”

Mari Saloniemi, varapuheenjohtaja

”Moikka!

Nimi on Mari Saloniemi ja toimin tänä vuonna TOPNin varapuheenjohtajana.
Oon ollut jo useampia vuosia mukana erilaisissa järjestöhommissa ja TOPNissa nyt kolmatta vuotta. Pari aiempaa vuotta toimin sihteerin pestissä. Lähdin alunperin TOPNiin mukaan kaverin suosituksesta, ja koska toiminta on esimerkiksi ainejärjestötoimintaan verraten aika erilaista. TOPNissa on tekemisen meininkiä – tapahtumia järjestetään kuukausittain ja jäsenistölle onkin tarjolla monipuolista tekemistä ympäri vuoden.

Opiskelen Åbo Akademissa tietojenkäsittelytiedettä (datavetenskap) ja aikomuksena on valmistua sitten joskus. Lempivärini on limenvihreä. Kengän koko 37. Pidän käsitöiden tekemisestä, mutta ompelukoneen kanssa mulla on viha-rakkaussuhde. Kodistani löytyy kaksi akvaariota. Asun omakotitalossa, jossa on meneillään ikuinen remppa. Olen iltavirkku ja kahvin suurkuluttaja.”

Pyry Kantanen, sihteeri

”Olen 24-vuotias valtiotieteiden opiskelija Turun yliopistosta. Minulle on opintojeni ohessa kertynyt kattavaa kokemusta erilaisten järjestöjen ja ylioppilaskunnan tehtävien parissa toimimisesta. TOPN edustaa minulle siinä mielessä uutta aluevaltausta, että TOPN ei ole pelkästään Turun yliopiston opiskelijoille tarkoitettu järjestö vaan kaikille turkulaisille 15-29 -vuotiaille, pohjoismaisista asioista kiinnostuneille tarkoitettu nuorisojärjestö.

Lähdin mukaan Turun opiskelijoiden Pohjola-Nordenin toimintaan, sillä uskon, että Pohjola on meille suomalaisille kaikista tärkein viitekehys lähestulkoon kaikilla kuviteltavissa olevilla elämän osa-alueilla. Julkisuudessa käytettyjen äänenpainojen kovennuttua on pohjoismaisen, yleisinhimillisen arvomaailman eteen työskentely entistäkin tärkeämpää

Samaan hengenvetoon haluaisin kuitenkin todeta, että odotan TOPNin toimintavuodelta 2016 monia hienoja tapahtumia, joiden tärkein sisältö on ryppyotsaisen paasaamisen sijaan hyvän elämän perusasioissa: mukavassa ajanvietteessä ja uusien ihmisten tapaamisessa.”

 
Laura Närvänen, taloudenhoitaja

”Hej kaikki blogilukijamme! Minä olen Laura, 23-vuotias laskentatoimen opiskelija Åbo Akademin Hankenista. Aloitin Topnin hallituksessa tänä vuonna, mutta Pohjola-Norden ja pohjoismainen ystäväkuntatoiminta ovat minulle tuttuja jo vuosien ajan. Olen innokas Pohjoismaiden ja ruotsin kielen harrastaja, naapurimaamme tarjoavat mm. hienoja opiskelu- ja työmahdollisuuksia. Toivottavasti nähdään yhdistyksemme tapahtumissa :)”

Katarina Karjalainen, tiedottaja
”Olen 24-vuotias opiskelija, kissojen ja kakkujen rakastaja, kielten ja kirjallisuuden fiilistelijä ja toimin TOPNin hallituksessa toisena tiedottajana.”






Satu Kytölä, tiedottaja

”Tjena!

Olen Satu, vuosien varrella melko turkulaistunut pohjoismaisten kielten opiskelija. Tavoitteenani on valmistua kieltenopettajaksi noin vuoden päästä.  TOPNin hallituksessa jaan tiedottajan pestin yhdessä Katarinan kanssa. Nimensä mukaisesti tiedottajan vastuulla on erilaisista tapahtumista tiedottaminen mm. Facebookissa ja sähköpostilistalla. Tänä vuonna TOPNin tiedotus on laajentunut myös Instagramiin, Twitteriin sekä Snapchattiin: @topnry. Olen nyt ensimmäistä kertaa mukana TOPNin hallituksessa ja odotan tulevaa kautta innolla. Voin jo paljastaa, että suunnitteilla on paljon hauskoja pohjoismaalaisia tapahtumia, joten kannattaa olla kuulolla! :)”


Ilona Sekiguchi, tapahtumavastaava

”Hei!

Olen Ilona Sekiguchi, yksi hallituksen tapahtumavastaavista. Lisäksi toimin TOPNin edustajajäsenenä Pohjola-Nordenin Varsinais-Suomen ja Satakunnan piirin piirihallituksessa. Olen ensimmäistä vuotta mukana TOPNin hallituksessa. Lähdin mukaan toimintaan, koska TOPNin kautta pääsee tekemään Pohjoismaita tunnetuksi hauskalla tavalla. Huippuja tapahtumia on luvassa tänäkin vuonna! Opiskelen oikeustiedettä Turun yliopistossa.”

Meri Kalin, tapahtumavastaava

”Hej! Olen Meri ja toimin TOPN hallituksessa tapahtumavastaavana! Olen siis mukana kehittelemässä jäsenille mitä huikeimpia eventtejä! Opiskelen Turun yliopistossa pääaineena pohjoismaisia kieliä ja olen gradua vaille valmis ruotsin ja saksan ope :)”

Calle von Knorring, tapahtumavastaava

”Jag heter Calle von Knorring, styrelsens evenemangsansvariga. Studerar för andra året statsvetenskap vid Åbo Akademi.”

Ville Konttila, toimihenkilö

Olen Ville ja olen mukana toimihenkilönä eli en varsinaisena hallituksen jäsenenä mutta autan kaikkia vähän kaikessa 🙂 Opiskelen viimeistä vuotta yliopistolla ja valmistun saksan, ruotsin sekä historian opettajaksi, joten ihan tulevan ammattinikin puolesta olen TOPN:ista kiinnostunut. Aiemmin olen ollut mukana matkoilla Islantiin ja Ruotsiin ja nyt halusin vähän tarkemmin tutustua, millainen TOPN:in vuosi on sen kotikaupungissa Turussa. Vaikka en ole vielä kauheasti TOPN:in toiminnassa ollut niin olen saanut jo monia huipputyyppejä kavereiksi niin Suomesta kuin muista Pohjoismaista. Kannattaa tulla tutustumaan!”

Tässä oli koko hallitus toimihenkilön kera! Jos haluat ottaa meihin yhteyttä, voit lähettää meille sähköpostia osoitteeseen info.topn(a)gmail.com. Lisätietoja yhdistyksestämme ja tapahtumistamme löytyy Facebook-sivustoltamme: https://www.facebook.com/topnorden. Muista myös seurata meitä Twitterissä, Instagramissa ja Snapchatissa nimellä @topnry.

Nähdään tapahtumissa!

Terveisin TOPNin hallitus 2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *