Perjantaina 7.12. järjestettiin Göteborgissa, Ruotsissa, Nordic Youth Day -seminaari, jonne lähti kaksi TOPNilaista, Maarit ja Siiri. Seminaari oli varsin mielenkiintoinen ja Burgårdenin konferenssikeskus sopi tilaisuuteen hyvin. Seminaarissa käsiteltiin yrittäjyyttä ja työmarkkinoita sekä nuorten syrjäytymistä. 

Seminaarin järjestäjä ja tervetuliaspuhe


Seminaari alkoi yhdeksän jälkeen kahdella workshopilla. Jokainen valitsi kaksi teemaa neljästä seuraavien aiheiden joukosta: yrittäjyys, työmarkkinat, yhteiskuntaan sopeutuminen sekä rikollisuus ja syrjäytyminen. Jokaisen workshopin ohjasi alansa asiantuntija, mukana oli muun muassa lasten- ja nuorten osaston johtaja Göteborgin poliisista sekä edustajia nuorten tukijärjestöistä. Workshopeissa keskusteltiin esimerkiksi siitä, miten helpoksi nuoret kokevat työnhaun sekä siitä, millaista nuorten mielestä yrittäjyyden tulisi olla. Työnhaku tuntui olevan monien mielestä vaikeaa ja moni ilahtuikin kuullessaan Nordjobbista, koska sen kautta on mahdollista saada kovasti kaivattua työkokemusta ja parantaa kielitaitoa. Yrittäjyys koettiin raskaaksi työksi ja monet sanoivatkin ryhtyvänsä yrittäjiksi vain, jos muita töitä ei ole tarjolla. 

Paneelikeskustelu


Lounaan jälkeen ohjelma jatkui kahdella paneelikeskustelulla, joihin myös yleisö otti aktiivisesti osaa. Paneeleissa käsiteltiin workshoppien aiheita ja keskusteluun osallistui workshopeista tuttujen asiantuntijoiden lisäksi kaksi nuorten edustajaa sekä Ruotsin politiikan vaikuttajia. Paneelikeskustelu oli antoisaa ja siinä nostettiin monipuolisesti esiin kantoja vaikeista aiheista. Nuoret olivat erityisen kiinnostuneita poliitikkojen kannasta nuorten verotukseen liittyvistä asioista sekä siitä, miten syrjäytymistä aiotaan ehkäistä tulevaisuudessa. 

Kokonaisuudessaan seminaari oli onnistunut kokonaisuus, johon ottaisin mielelläni osaa uudelleen. 

Maarit ja Siiri seminaarisalissa




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *